Tärkeimmät alkuun

 

Tärkeintä elämässä minulle ovat nämä ihmiset tässä, oma rakas perheeni. Tämä porukka on rehellisin peilini, ja heiltä saan suorimmat palautteet. Juttelemme paljon. Tykkäämme myös reissata yhdessä, usein asuntovaunulla. Haluan varata yhdessäoloon paljon aikaa, ja tavallisesti nautin kotonaolosta. Rentoudun, kun saan tehdä rauhassa kotitöitä ja näen työni jäljen. Haluan, että kotona on kaunista ja viihtyisää kestävällä tavalla: arvostan vanhoja, käytettyjä ja itsetehtyjä asioita ja pyrin pitämään niistä oman vahtivuoroni ajan hyvän huolen, jotta ne palvelisivat vielä seuraavaakin.

Vaikka viihdyn luonnon läheisyydessä, rakastan myös kaupunkeja ja erityisesti vanhoja asuinalueita. Saatan houkutella koko perheeni mukaan kiertelemään kapeita kujia ja hengittämään näkymiä pihoihin, joilla kasvaa yli satavuotiaita omenapuita. Kerran joku lapsista kysyi, miksi me kävellään täällä, johon toinen vastasi kauniisti: "Me inspiroidutaan." 

Olen ison perheen vanhin lapsi, ja minulla on neljä siskoa ja kolme veljeä. Olemme saaneet jokaisen heidän perheestä yhden lapsen kummilapseksemme, mikä on joka kerta tuntunut yhtä arvokkaalta tehtävältä. Käymme säännöllisesti siskojeni ja äitini kanssa naisten reissuilla. Kokoonnumme koko isolla suvulla monta kertaa vuodessa yhteen.

Vuosien mittaan olen saanut elämääni muutamia ystäväpiirejä, jotka merkitsevät minulle tosi paljon. Viihdyn ylipäätään porukoissa ja innostun keskusteluista, erilaisista elämäntilanteista ja niiden jakamisesta. Minusta on mukavaa olla toisten kanssa, ja ylläpidämme tietoisesti ja aktiivisesti ystävyyssuhteita. Monen ystävän kanssa olen hyvin läheinen. Alan kohtuullisen helposti juttelemaan lähes kenen kanssa vain, ja huomaan, että myös toisinpäin se toimii: saan uusissa tilanteissa tunemattomien ihmisten seurassa aika nopeasti juttukavereita. Minusta saa yleensä helposti seuraa vaikkapa erilaisiin reissuihin!

Siitä asti, kun opin lukemaan, olen rakastanut kirjoja ja lukemista. Vieläkin saatan kokea onnen tunteita lukiessani hyviä kirjoja. Lukiossa luin ekalla äikänkurssilla Haldor Kiljan Laxnessin Salka Valkan, ja kirjoittaessani flow-tilassa yöllä hiljaisen kotini yläkerrassa esseetä huomasin, että olen jonkin äärimmäisen kiinnostavan äärellä. Jo yläasteiässä minulla oli ystäviä, kenen kanssa keskustella kirjoista.  Lukion lopussa hain kuvataideopettajaksi, mutta aavistin jo hakuvaiheessa, etten varmaan pääsisi edes pääsykokeisiin. Niinhän siinä kävi. Asuin silloin kolmannen lukiovuoden loppusyksystä asti Helsingissä,  ja soittelin kotiin äidille, minne muualle hakisin - varalta. "Hae sinne suomen kieltä lukemaan", ehdotti äiti. Minä kilttinä tyttönä hain ja myös pääsin. Sain heti ympärilleni niin ihanan ystäväporukan, että opiskelu vei pian mennessään ja varsinkin kirjallisuuden opiskelu tuntui alusta asti sataprosenttisen kiinnostavalta. Luen kirjoja edelleenkin, olen mukana ystäväporukan kirjallisuuspiirissä ja käymme vuosittain kirjamessuilla. Tänä vuonna saimme puolisotkin mukaan!

Rakastan vuodenaikojen vaihtelua. On lähes pakko päästä joka päivä metsään, yleensä vain pikkukoira seuranani. Talviaikaan saatan käydä pimeässä metsässä kävelemässä. Luonto tasaa hengityksen rytmiä ja sydämen sykettä, antaa ajatuksille avaruutta. 

Myös meri on ollut aina tärkeä. Suuren meren läheisyydessä tulee turvallinen olo. Olen vain pieni rikkahippunen, jolla ei yksistään ole kovinkaan suurta merkitystä. Meri edustaa minulle myös ainaista mahdollisuutta lähteä pois, elää niin tahtoessani myös jotain aivan muutakin elämää kuin mitä elän - ajatus vapauttaa.